Hyvän tekijä -yhtiöt

View Original

Tiimimalli nopeuttaa ja helpottaa asiakkaiden palvelua

Joensuun Sähköinston sähköasentaja, huolto- ja kunnossapitotöitä tekevä Sakari “Sakke” Nieminen puhuu innokkaasti tiimimallista, joka on lähtenyt hyvin käyntiin Sähköinston projekteissa. Selkeä etu on se, että päätöksenteossa jää pois turhia väliportaita ja asiakkaan, työn tilaajan kanssa sovitaan aikatauluista ja töistä joustavasti tilanteiden mukaan.

Hyvän tekijä -yhtiöihin kuuluvassa Joensuun Sähköinstossa aloitettu uusi tiimimalli toimii kiinnostavana pilottina kaikille sen yrityksille. Tavoite on lisätä dynamiikkaa työarkeen ja palvella entistäkin ketterämmin asiakkaita.

– Meidän teollisuustiimissä on nyt kuukauden verran tehty töitä tällä uudella mallilla, mikä käytännössä on jo nyt tuonut mukavasti toivottua joustoa tekemiseen, Sakke kiteyttää.

Saken lisäksi tiimissä ovat “juniorit”, sähköasentajat Miro Ahia ja Toivo Pirhonen. Junioreiksi Sakke kutsuu heitä leikkisästi siksi, että hänellä itsellään on jo melkein kolmenkymmenen vuoden työrupeama sähköalan töissä. – Siis jonkinsortin konkari tässä jo ollaan.

Ajatus tiimimallista lähti liikkeelle viime kesänä, puolisen vuotta sitten. Kunnossapidon ja teollisuuden tiimeissä oltiin valmiit kokeilemaan uusia, myös asiakkaiden toimintaa hyödyttäviä toimintatapoja. Tukea ajatuksilleen Sakke sai Hyvän tekijä -yhtiöiden palvelupäälikkö Joni Holopaiselta. Yhteinen sävel löytyi nopeasti ja pian oltiin valmiit viemään ajatuksia käytäntöön.

– Hyvin on meidän porukka laittanut uuden mallin toimimaan. Käytännössä meillä ei ole virallista tiiminvetäjää, vaan tiimiporukka, joka tekee itsenäisesti päätöksiä yhdessä, linjaa Sakke. Jää turhat soittelut ja väliportaat pois, kun voimme ottaa työtilaukset vastaan itsenäisesti.

– Hyvää uudessa tiimimallissa on myös se, että olemme kuulolla asiakkaiden ajatuksista ja tarpeista päivittäin, kun olemme työkohteessa usein parin-kolmen viikon ajan. Ihmiset tulevat tutuiksi. Palvelu on suoraa asiakkaan kanssa, kommunikointi nopeaa ja helppoa, summaa Sakke tiimimallin etuja.

– Molemmat hyötyvät, työn tilaaja sekä me työntekijät, toteaa Sakke.

– Tärkeää on myös se, että kiireellisissä vikatilanteissa tiedämme tiimissä, kuka osaajistamme on paras lähtemään paikan päälle tekemään työn nopeasti ja ammattitaidolla. Ei tarvitse soitella useaa puhelua ja käydä keskusteluja monen väliportaan kanssa – ketteryys on hyvä asia ja joustavuudesta hyötyvät tietysti myös asiakkaamme! Ja kun töitä tehdään koko Pohjois-Karjalan alueella, nopeat lähdöt asiakkaiden luokse ovat tärkeitä.

– Uusi tiimimalli tuo ketteryyttä tekemiseen, mikä lisää tärkeää kommunikaatiota sekä omassa tiimissä että asiakkaan kanssa, painottavat Sähköinston Sakke ja Topi.

Tiimimalli tuo joustavuutta ja tehoa tekemiseen

Kokeneen sähköasentajan mielestä rakennusalalla tiimityö ei ole ihan uutta. Sakesta kankea työnjohtajamalli alkaa olla jo aika lailla historiaa – työnjohtajan ja työntekijän välinen rooli on nykypäivänä sopivan keskustelevaa.

– Ketterä ja keveä organisaatio tuo myös kustannustehokkuutta, kun ei ole liikaa niitä laskutettavia työportaita. Seuraammekin yhdessä uuden mallin toimivuutta ja arvioimme sen tuomia hyötyjä sekä kehitämme sitä yhdessä yrityksen johdon kanssa.

– Hyväksi todetut käytännöt voidaan sitten siirtää myös muiden Hyvän tekijä -yritysten työarkeen, Sakke painottaa.

– Mikäs tässä on töitä tehdessä, kun työkaverit on mukavia ja tiimissä monenlaista osaamista. Taas mennään uutta projektia kohti!

Rakennusalalla nöyryys ei ole pahe

Kokeneen ja monenlaista työuran aikana nähneen sähköasentajan on helppo asettua asiakkaan housuihin, ja ymmärtää asiakkaiden ajatuksia muuttuvissa markkinatilanteissa.

Itsekin elinkeinoharjoittajana toiminut ja työntekijöitä palkanneena suhdanteet ovat tuttuja, myös vaikeat ajat rakennusalalla.

– Kyllä perspektiivistä ja nöyrästä asenteesta on hyötyä ja siitä, että osaa asettua niin yrityksen, tiimin ja asiakkaiden saappaisiin. Kokemus tuo tarvittavaa ymmärrystä muuttuvissa tilanteissa, toteaa Sakke.

–  On sitä kerran käyty Saksan maallakin purkamassa yksi sormijatkoslinja. Tällaiset keikat onnistuvat, kun meidän ja asiakkaan välillä on luottamus. Olemmekin aina valppaana ja valmiina palvelemaan!

Tällä hetkellä Saken, Miron ja Toivon tiimillä on sähköistysprojekteja siellä täällä.

– Rakennusalalla on nyt tiukkaa, mutta hienoa, että meillä on projekteja menossa ja tulossa. Ehkäpä maineemme luotettavana ja laadukkaana tekijänä kiirii sopivasti asiakkaidemme korviin ja hyvä työ kantaa hedelmää, toteaa Sakke tyytyväisenä.


Teksti: Susanne Ranta-Kiiski
Kirjoittaja on Hyvän tekijä -yhtiöiden kumppani
viestinnän ja markkinoinnin asiantuntijana, toteuttajana sekä sparraajana.


TUTUSTU MYÖS!

MONIPUOLISET RAKENTAMISEN PALVELUT YHDESTÄ PAIKASTA!

Hyvän tekijä -yhtiöihin kuuluvat Rakennusliike Joen Talo, Timanttimiehet sekä Joensuun Sähköinsto ja LVIS-Konsultit.

Meillä on tarjota yrityksille, taloyhtiöille, julkisen sektorin hankkeisiin sekä kotitalouksille kattavat ja monipuoliset korjausrakentamisen palvelut Joensuussa ja Pohjois-Karjalan alueella saman katon alta. Työt hoidetaan ajallaan, suunnitellusti ja laadukkaasti sekä hyvällä kommunikoinnilla asiakkaan ja yritystemme välillä.

Hyvän tekijä -yhtiöön kuuluvat Rakennusliike Joen Talo, Timanttimiehet, Joensuun Sähköinsto ja LVIS-Konsultit. Yritykset tarjoavat laadukasta osaamista esimerkiksi talonrakennukseen, vaativiin purkutöihin, sähkö- ja teleasennuksiin sekä LVIS-asennuksiin sekä ajankohtaisiin energiaremontteihin. Siis – kaikki korjausrakentamisen laadukkaat palvelut yhdestä paikasta!

Olemme erikoistuneet siihen, että projektit etenevät niin, etteivät ne häiritse arjen askareita kohteissamme, kuten yritysten, taloyhtiöiden ja kotitalouksien remonteissa. Uskallamme peukuttaa myös sille, että olemme menestyneet hyvin projekteissa yhdessä asiakkaidemme kanssa. Tästä meillä on jo vuosien vahvaa ja vakuuttavaa kokemusta.

Laita viestiä tai soita!

Yhteydenottolomake >

Rakennusliike Joen Talo >

Timanttimiehet >

Joensuun Sähköinsto >

Joensuun LVIS-Konsultit >


See this social icon list in the original post