UUSI HYVÄN TEKIJÄ - TERVETULOA HEIMOON SAMULI!

Samuli Partanen aloitti työnjohtajana Joensuun LVIS-konsulteilla kesäkuun alussa. Samulilla on jo aiempaa kokemusta Hyvän tekijä -yhtiöistä. - LVIS-konsulteilla olen ollut jo kahtena kesänä ja tehnyt keikkahommia kiireapuna. Myös työnjohdon työharjoittelu tuli tehtyä täällä, kertoo Samuli. - Kyllähän Hyvän tekijöissä viihtyy, kun talo ja työkaverit ovat tulleet tutuiksi työtehtävien myötä. Hyvää porukkaa ja hyvä vastaanotto!

Samuli kuvaa itseään sosiaaliseksi, tunnolliseksi ja järjestelmälliseksi. - Uskon, että opin paljon uutta työnjohtotehtävistä, organisoinnista ja asioiden järjestelystä Joensuun LVIS-konsulteilla.

YHTEISTYÖ OPPILAITOSTEN KANSSA ON TÄRKEÄÄ

Tulevalla talotekniikan insinöörillä on myös vahva näkemys siitä, että yritysten pitäisi tehdä yhteistyötä myös ammattikoulujen kanssa, ei vain AMK-opiskelijoiden. Ennen AMK:ta putkiasentajan tutkinnon tehnyt Samuli tietää, mistä puhuu. Hän pitää tärkeänä, että yritykset arvostavat nuoria työntekijöitä ja maksavat asianmukaista palkkaa. - Rakennusalalla hyvien työntekijöiden pitäminen on tärkeää, koska yksi lähitulevaisuuden suurimmista haasteista tulee olemaan työvoimapula, Samuli summaa ja arvostaa sitä, että Hyvän tekijöissä on omat, sitoutuneet työntekijät.

Samulin tiedot löydät Yhteystiedot-sivulta: Joensuun LVIS-konsultit, Samuli Partanen. 

- Tuttu firma ja hyvä tekemisen meininki, kuvailee Samuli Hyvän tekijöiden työkulttuuria. Heimossa on asennetta!


Kesä toi hyviä tyyppejä ja osaajia Hyvän tekijöihin

Tänä kesänä Hyvän tekijä -yhtiöillä on jälleen kerran mahtavaa porukkaa pitämässä pyörät pyörimässä. Tervetuloa kesäheimoon Viivi, Antti, Joonas, Kiril, Elina sekä Patrik ja Mikael!

"Hyvä työporukkahan täällä on ja työt monipuolisia."
— Mikael, haalariharkkalainen ja toisen vuoden insinööriopiskelija

Edellinen
Edellinen

Sähköasentaja Joensuun Sähköinstolle

Seuraava
Seuraava

UUSI HYVÄN TEKIJÄ - TERVETULOA HEIMOON MILLA!